Lähdin pitkin Via Burgoa ja pysähdyin lähellä olevan ylä-asteen eteen. Koulun sisäpihalle, tiiliaitaan oli maalattu aivan viehko maalaus. Yksinkertainen tiiliaitakin on kaunis ja pysähtymisen arvoinen. Maalaus herättää monenlaisia tuntemuksia: yksinäisyyttä, iloa, onnellisuutta ja isänmaan kunnioitusta. Koskettava maalaus.
Matka jatkuu ylös vuorelle. Tuo meidän läheinen Tabbaceria yksinkertaisuudessa on myös kaunis. Ei niin täydellinen, mutta silti täydellinen. Paikalliset sinne kokoontuvat un caffeelle, lottoamaan tai ostamaan biljettiä l`a autobuss. Kuuluu iloinen puheensorina.
Matka jatkuu pitkin Via Giuseppe Verdeä, joka on aivan viehko pikku katu. Kadun pätkä huokuu historiaa. Näen silmissäni keski-ajan. Kadulla virtaa vesi alas laaksoon, kohtia jokea, jonka varrella talomme on. Lapset leikkivät kapealla kujalla ja ohitseni kävelee mies, jonka ikää on vaikea tietää ja työntää puisia, natisevia kärryjä, jotka on lastattu perunoilla, appelsiineja ja sitruunoita. Mitä ilmeisemmin hän on menossa alas torille.
Ja matka jatku, kunnes pysähdyn vanhan rakennuksen eteen ja ihastelen sen kaunista, kadulle johtavaa puuovea. Pohdin hetken, onkohan talo asumiskäytössä? Ikkunaluukut ovat kiinni ja maalipinta rapisee ikkunanpuitteista ja luukuista. Silti rakennus on kaikessa yksinkeratisuudessaan kaunis ja kiehtova. Ketähän ovesta on aikakausien kuluessa kulkenutkaan?
Huh, lämmintä on, mutta matka jatkuu. Tässä lämmössä pyykit kuivuvat ulkona hetkessä. Talojen pihoilla ja parvekkeilla aamupäivin puhtaat vaatteet aurinkoisen päivänä kuivuvat hetkessä. Kuivuvat vaatteet, jotka eivät ole aseteltu kuivumaan viivotinta käyttäen ovat oikeastaan kauniita - täällä ei turhaan jännitetä.
Ciao, ciao -nyt tehokas loppu lenkki ja suihkuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti