Vuoristoteillä ajaessa katoaa ympäristön mittasuhteet. Vuorilla olevat kirkot ja linnat näyttävät niin pieniltä mahtavien Alppien kyljessä. Näkymä on kuin satukirjoista.
Satojen kilometrien jälkeen saavuimme matkamme ensimmäiseen yöpaikkaamme, Dresdeniin. Kaupunki on karun kaunis, riipaisevasta historiastaan huolimatta. Toisen maailman sodan loppuvaiheessa englantilaiset ja amerikkalaiset polttivat koko kaupungin. Sodan päätyttyä Neuvostoliitto asetti kaupungille omia pakkoitteitaan, muun muassa poltettua suurkaupunkia ei saanut lähteä uudelleen rakentamaan vuosikymmeneen. Paikalliset ihmiset asuivat poltetuissa talojen raunoissa. Karmeaa. Dresden on vuosien saatossa rakennettu uudelleen. Mikä kiehtovinta, kaupungin lyhtypylväitä, rapattuja talojen seiniä, eikä kirkkojen torneja ole puhdistettu suurpalon peittoamasta noeasta, eikä osaa hiiltyneiden talojen puurakenteita ole uusittu. Vaikuttavaa nähtävää.
Yövyimme perhehotellissa niin sanotulla hotellialueella. Hotelli huokui paikallista historiaa ja lähiympäristö tarjoili paljon nähtävää koiranulkoiluttajalle.
Maanantaiaamuna 30.7.2018 starttasimme toiselle ajo-osuudelle. Saksasta Puolan Augustowiin, jossa yövyimme toisen yömme. Loppumatka taittui lehtometsän keskellä olevalla tiellä. Sanoinkin, että vain tien yli ratsastavat ritarit puuttuvat, niin huumaava oli maisema alkuillan Augustowissa. Paikka oli hiekkaharjulla, hiekkarantojen ympäröimä puolalaisten, liettualaisten ja latvialaisten suosima kesälomakohde. Siisti ja rauhallinen miljöö, hyvien ulkourheilu mahdollisuuksien kera. Liettuassa, Laviassa ja Puolassa matkatessani erityisesti minua ilahduttaa hotellien aamupalatarjonta. Miten emännät ja isännät viitsivätkin näprätä erillaisilla täytteillä olevia kananmunia, pastejoita ja hyytelöitä. Noutopöydät on erittäin kauniisti katettuja. Latasin lautaselleni itselleni mieleistä ja unohdin kokonaan ottaa aamiaispöydästä kuvan.
Tiistaiaamuna 31.7.2018 matkamme jatkui Liettua ja Latvian kautta Tallinnaan Vimsiin, jossa yövyimme venälaisten suosimassa hotellissa, jossa oli mainio venäläinen keittiö. Kas kummaa, sekin hyvin rauhallinen ja siisti punaisten samettien ja muhkeiden sohvien hotelli. Ja palvelu oli venäläiseen tapaan ystävällistä ja rentoa, kun alkujärkytyksestä selvisivät. Borsh-keitto oli parasta ikinä syömääni!
Aamiaisen jälkeen suuntasimme satamaan ja Tallinkille. Aamu alkoi helteisenä ja niin myös jatkuikin. Istuimme laivan peräkannella ja nautimme kuuman raikaasta meri-ilmasta. Vitokin pääsi kanssamme viilentymään kannelle. Tosin, uskon että hän olisi viihtynyt ilmastoidussa autossa, mutta se oli mahdotonta autolautalla. Huvittaa oikein kuinka hän nauttii ihmisten seurasta ja seuraa ympärillään tapahtuvaa. Kun hörpimme vettä kertakäyttömukeistamme, niin hänenkin täytyi saada hörppiä omastaan.
Matka Suomeen oli pitkä, yli 3000 km, mutta vaiherikas. Nämme ja opimme paljon uutta matkallamme. Ihana kokea sellaista, mitä aikaisemmin ei ole kenties kokeillut. Eikös?
